tiistai 19. maaliskuuta 2013

Alkuvuos 2013 - highlights


Torstai 14.3.2013, Veneellä jossain päin Indonesian vesiä

Meinaa posket kärtsätä tuolla kannella joten päätin tulla kirjaamaan suurimmat tapahtumat Singaporen elämästä tammi-helmikuulta. Tosin viimekshän jäätiin siihen kun vielä joulukuun puolella palattiin onnistuneelta matkalta rakkaaseen (not) hostelliimme ja todettiin koko huoneen, mukaan lukien meijän kengät ja vaatteet, olevan homeessa. Home sweet home tosiaan, hehheh. En nyt jaksa kaikkia yksityiskohtia, mut joka tapauksessa siit alko sit kunnon homerumba kun piti ensinnäkii pestä vaatteet ja kengät ja osa muistaki tavaroista etikassa. Mut eniten vitutti tappelu hostellin kanssa. Luulis homeen olevan tarpeeks suuri syy siihen et sais purkaa vuokrasopimuksen, mut ei. Sain sit sentää mun takuuvuokran takas, mutta kun oli pitäny maksaa koko 5kk vuokra etukäteen (jo ennenku ees nähtiin koko paikkaa, mikä tietysti oli helvetin tyhmästi tehty mutta kouluki näin käski tekemään) niin ne ei suostunu palauttaa jäljelle jääneiden kahen kuun vuokraa, joka siis oli euroissa tonnin verran. Ai että keittää vieläki ku muistelee koko hommaa. Kouluka ei suostunu auttamaan, sano vaan ettei mitään voi tehä. Ja vitut. Niitten takia me siihen helvetin paikkaan alunperinki jouduttii. Hei mut tiiättekös oon nyt tosiaan tääl jossain saarten välissä seilaamassa ja elämä on sen verran kivaa etten jaksais tosta enää murehtia. Juttu meni sit sillai et päätetti joka tapaukses häipyä koko paikasta vaikka rahat menikii, etenkii ku vaik ne yritti laittaa meijät uuteen huoneeseen nii sieltäki löyty heti hometta. O oli maksanu vaan 9.1. asti joten meijän piti löytää uus kämppä ennen sitä.

Äää mun aivot ja sormet sulaa täs kuumuudes, en taidaka jaksaa kirjottaa nyt.  Kaikki varjopaikat on tainnu mennä eli meen käristämään itteäni lisää.

***

Tiistai 19.3.2013, How Sun Road, Singapore

All right matkalta taas selvitty ja oli muuten aivan huikeen upee! Mut ennen ku siitä enempää nii kelataas toi alkuvuos läpi. Itse asias alotetaan täl kertaa uudest vuodesta. Siin oli muutama pääkohta jotka vois mainita. Meillä ei ollu mitään suuria suunnitelmia, koska tosiaan oltiin just palattu Laosista eikä ehitty eikä jaksettu metsästää mitään superüberbileitä. Alotettii ilta kattomal ilotulituksii Marina Bayn lähellä veden äärellä ja olihan ne aika jees vaikka ehkä odotinkii enemmän. Sen jälkee meni pari tuntia ensin ettiessä taksia ja sit sillä matkustaessa niin että Clarke Quayhin ei ennätetty ku vast kahen aikaan. Porukka oli jo aika hyväs kondikses yllättäen. Me tavattii randomisti pari mukavaa intialaist poikaa ja päädyttii hengaa niiden kans loppuillaks. Ja nää oli oikeest mukavia, ei niitä creepyjä joita yleensä kyl riittää. CQ:ssa on semmonen jättijättikeinulaite joka ensin nousee hitaasti ylös ja sit lennetään ja mehän mentii siihen ja se oli aika huippua. Muuten illast ei oo enää paljoo mainitsemisen arvosta paaaaitsi siinä sit ku yritettii saada takseja kotia nii jostain ilmestyy jätkäporukka ja ennenku mitään ees ehtii tajuta nii lyö näilt mein intialaiskavereilta naamat auki. O tais jäätyy täysin ja ite vaan huusin jotain vieres mut onneks ne pian jatko matkaa ennenku tuli suurempi tappelu mut joo, tosijees. Nää kaks siiin sit meijän kaa naamat veressä ja hieno lopetus oli iltaan ja vielä parempi alku uuteen vuoteen. Joskus seiskan aikaan päästiin kotia kun eihän me taksia yritetty saada ku kolme tuntia. Että tosiaan semmonen UV meillä. Ois voinu olla huonompiki. Ja se keinujuttu oli oikeest siisti.

Paluu arkeen koitti sit pian ja meillä tosiaan oli kiire löytää uus kämppä. Mä randomisti vahingossa löysin asunnonvälittäjän gumtreen kautta ja se sit kärräs meit autollaan ympäri kylää näyttäen huoneita. Päädyttiin sit kivalt vaikuttavaan taloon joka sattumoisin on ihan edellisen hostellin lähtettyvillä. Eli Bartleyn alueella edelleen asustetaan. Tosin ei tää ookaa ollu ihan niin unelmakämppä, vaikkaki voittaa silti hostellin mennen tullen. Mut ennen muuttoa meille kerrottiin et jaetaan kylppäri yhen eurooppalaisen nuoren miehen kanssa (eli no problemo), mutta mikäs olikaan totuus. Seinän takana on kolme intialaista: kaks siskosta plus toisen niistä mies. Ja oikeest voi sanoo et ne asuu meijän kylppärissä. AINA ku ne on kotona, ne on suihkussa. Yleensä yhtä aikaa. Vähintään kolme kertaa päivässä. Siis samat ihmiset käy sen kolme kertaa. Ja jos ne ei oo suihkussa niin ne tappelee superkimeillä äänillä, TAI ne tappelee suihkussa superkimeillä äänillä. Monesti neljän-viiden aikaan aamulla. Miten meillä onki aina näin hyvä tuuri näiden kanssa? Hyvää on kuitenki se et nyt meillä on alakerrassa keittiö, ah <3 Pääsee ite kokkaa pastaa ja tortilloi ja.. No, en hirveesti paljoo muuta :P Paitsi et mun uus bravuuri on kana-pekoni-avokado-leipä omnomnom. Mut ekaa kertaa ku menin kokkaamaan.. Lintu lentää ja huutaa (vai minäkö se huusin) jostain astioiden välistä ja me molemmat lennetään ja huudetaan ympäri asuntoa. Satunnaisten lintujen lisäks keittiös myös majailee torakoita ja liskoja ja tietty muurahaisia. Heti ekana iltana tutustuttiin Turoon, Turo on siis torakka. Seuraavan iltana bondasin sen kanssa ku juteltii pitkät pätkät. Se aina tuli samalle paikalle tähystää ku söin. Mut sit joku aika varmana tappo sen. Turon kavereita on kyl edelleen. Niistä en oikeen tykkää.

RIP Turo

Awkward pose mein uudella kämpällä


Nii ja on täs kämpäs semmonenkii et ei päästy sitä hometta karkuun vaikka se koko jutus oli tarkotuksena, meinaan jo on täälläki seinät kivas vihreessä värissä ja mm. kenkiin ja joihinkii vaatteisiin tarttunu kanssa taas.. Etenkii nyt ku oltii taas 3 viikkoo poissa nii piti tänää taas pitää etikkabileet. Siin mieles ei yhtään haittaa ens viikol lähtee Suomeen. Meinaa mä oikeest tuun sairaaks tosta. Ensin ihmettelin miks olin niin monta viikkoo jatkuvast kipeenä kunnes ilmesty se home tavaroihin ja sit ku oltii matkalla nii olin täysin fine. Mut nyt jo ekan yön jälkeen on taas ihan sairas olo. O:n ei oo iskeny ollenkaa nii pahasti, ja hyvä niin koska sen pitäs jäädä tänne viel puoleks vuotta.

Mitäs muuta kivaa. Mulla ja meillä oli suuret suunnitelmat päästä vihdoin rantakuntoon Balia varten ja alotettii heti vuoden alusta Sean T:n INSANITY-ohjelma. Hulluu se kans oli! Mut ekan kuukauden jälkeen tulin kipeeks ja siihen se sit jäi. Parani sentää kunto, kyl sen huomas, mut ei sitä ihan tavotteita saavutettu vielä. Onneks Suomen rantakeleihin on vielä piiitkä aika.. Tosin haihtuu mun rusketus vielä siihen mennessä. Kaverien iloks, voin arvata. Tosin on sitä joskus oltu paljon ruskeempiiki et ei sen puoleen.

Heiii sit pitää kertoo mun synttäreistä! Ikäkriisiki meni ohi ja vaikken päässy järjestää bileitä sadalle ihmiselle niinku viime vuonna (jollon palautteesta päätellen tais muillakii olla yhtä superia ku mulla) enkä saanu viettää mun päivää mun tärkeimpien ihmisten kanssa nii oli se silti odottamattoman upee päivä! Päivä alko suklaakakulla ja sillä et kuulin et kaik mun tunnit oli peruttu, plus sain O:lta lahjaks HRC-paidan jee. Sit iltapäivällä lähettii kaupungille ku luokkakaverit oli järjestäny mulle ylläri-illallisen ja ah ne oli ihania <3 Syötii siistis pitsaravintolas, meit oli about 10 aineki ja mä söin lihapullapitsaa ja sit niillä oli jääkaapissa jemmassa yks elämäni parhaista suklaakakuista Ah se oli hyvää!! JA sain kasan lahjoja, en todellakaa odottanu!! Ne oli oikeest nähny paljon vaivaa ja vitsi mä olin onnellinen, oon edelleen. Dinneriltä lähettii O:n kanssa Boat Quayhin jossa tavattiin ensimmäistä (mut ei todellakaan viimestä) kertaa Singapore Pub Crawlin porukka. Oltiin netistä katottu et tommonen pubirundi järjestetään joka torstai, perjantai ja lauantai ja aateltii et se vois olla hauska tapa viettää synttärit. Ja aijettä oliko! Yllättäen kahella niitten vetäjistä oli kans synttärit, mikä meinas et ne oli kaikki ihan fiiliksissä ja oli järkänny kaikkee ohjelmaa ja mut tietty vedettiin kaikkeen mukaan. Tapasin niin paljon ihanii ihmisii ja oli ihan mahtavaa. Yhes vaihees kun muut meni edeltä seuraavaan baariin nii meille kolmelle annettii superkamalat drinkkisekotukset mitkä piti juoda ja sit ku mentii perästä nii siel oli yllärisuklaakakku odottamas ja kaikki laulo meille ja mä olin vaa yhtä hymyä koko illan. Joinki enemmän (ja ilmaseks) ku ikuisuuteen, mut kaiken muistan eikä tullu paha olokaa missään vaiheessa. Kaiken kaikkiaan siis super success synttärit!

Yks onnellinen kakkunsa kanssa. Huom. cupcake-päähine.


Ja siitä sit alko meijän suhde Singapore Pub Crawlin kanssa. Synttärien jälkeen me ollaan käyty siellä öööö no aineki yli kymmenen kertaa ja meillä on jo nimike Certified Crawler kun ollaan käyty niin useesti :P Sen vuoks päästään ain mukaan puoleen hintaan eli vaan 10 dollaria, plus saatiin ilmaset paidat. Mut tosiaan mitä se 10 dollarii sisältää? 4 baaria joissa jokaisessa ilmanen shotti, plus sisäänpääsy yökerhoon jonon ohi plus vielä lisää viinaa matkan varrella plus tarjoushinnat juomille (yleensä kun drinkit maksaa väh. 15 dollaria niin tuolla saa 5-7 dollariin). Ei vissii tarvi paljoo ihmetellä miks käydään niin usein? Kerran tai kaks viikossa siis. Ja siel on mahtavaa porukkaa, vakkareita kuten me nyt, ja sit tietty joka kerta porukka kans vaihtuu. Paljon travellereita mut myös semmosii jotka opiskelee tai on töissä täällä. Mulle aikoo niiiiin tulla ikävä pubirundia… Täl viikol onneks ehtii viel kaks kertaa käydä.

Hmm sit oli Chinese New Year, jollon sain kutsun mun luokkalaisen kotia ja tustuin sen perheeseen ja söin vaihteeks ei-niin-mun-makuun-olevia ruokia pokerinaamalla ja siitä kammottavasta mustasta jättisienestäki oli pakko vaan hymyillä mummolle ja kehua kuinka namia on. Mummosta näki ettei mikään muu vastaus ois kelvannu. Kiinalaises uudes vuodes on naimisis olevil pareilla tapana antaa nuoremmille, naimattomille sukulaisille ja ystäville rahakuoria ja mäkii yllättäen sain kaks. Odotin paria dollaria, mut sainkii yhteensä 18! Sit siirryttii yläkertaan jossa olikii lisää luokkalaisia pelaamassa tradition mukaan uhkapelejä, johon kans liityin seuraan. Eli siis pelattiin blackjackiä 50snt-2dollarin panoksilla. Ja lopuks vielä silmäniskumurhaajaa, jota ei oo tullu leikittyy vuosikausiin! Virkistäviä nää mun kaverit, vaik ovatkii vaan 3 vuotta nuorempia. Ja nää oli btw eri luokalta ku ne jotkaa järkkäs mun synttärit. Mut juu semmonen kiva kokemus. Jota en taas ois saanu jos meitä vaihtareita olis paljon ja hengattais vaan keskenämme! Esim. juttelin yhen norjalaisen kans joka on tääl vaihdos yliopistossa ja se sano ettei oo kertaaka jutellu yhenkää paikallisen luokkalaisensa kanssa. Vähän surullista mun mielestä. Singaporelaiset on aika mahtavia, ja tähän kulttuuriin mä just halusin tutustua. 

CNY koristeita. Tapana kuulu viedä isäntäväelle mandariineja, onneks kaveri autto sen kanssa.

Mitäs muuta. No ainekii se että tehtiin tossa helmikuussa kolmen yön trippi Kuala Lumpuriin, mentiin ja palattiin bussilla. Se oli just kiva miniloma, vaikkei me muuta paljoo tehty ku syötii ja juotii. Käytii sentää city sight seeing –bussikierroksella, mut siinäki suurimpan tavotteena oli päästä Hard Rock Cafelle. Se on niin mun happy place <3 Tavattii taas paljon upeeta väkee. Eka ilta hengattii kahen britin kanssa, toka kanadalaisen ja alaskalaisen kanssa sheeshaa vetäen ja kolmas brasilialalisen ja irlantilaisen kanssa. Kaikki oli jätkii mut oli just kiva kun kukaan ei oikeest yrittäny mitään vaa pidettii vaa hauskaa kavereina. Ja irlantilai oli muutenkii poikiin päin. Se oli kyl sulonen. Meijän vakkaripaikkana oli Reggae Bar, jossa tutustuttii kans sen omistajaan. Aina on hyvä luoda suhteita.

Paluumatkalla Sporeen, oli tosiaan ihan rento bussi.

Sit ois kai aiheellista mainita känniveera. Se muija kyl jaksaa aiheuttaa mulle harmia. Esim. ystävänpäivänä, tää sankari oli ilmeisesti (kuulemma) päättäny sulavin ninjaliikkein väistää tiellä olevia esteitä ja kiivenny suihkulähteen päälle – ja yllättäen tullu sieltä myös ennätysvauhtia alas. Eikä ees veteen (se ois kyl ollu hauskaa) vaan kivetykselle ja tuolien päälle. Saldo: venähtäny jalkapöytä (jep, just se sama jol kesti pari kuukautta parantua), venähtäny isovarvas (eri jalasta), kyynärpää auki (ois voinu olla pahempiki) ja polvi auki, just siitä kohtaa mistä entinen känniveeran pyöräilyarpi oli alkanu parantua. Aamulla tuntu harvinaisen hyvältä. Mut hei Valentine’s day on rankka, etenkii sinkkuna ja etenkii kun ilmasii drinkkejä vaan sateli joka ilmansuunnasta ja PAkkohan ne oli kaikki juoda. Seuraavan aamun tenttiä ei tarvi sit mainitaka…

Nami.

Niin toi koulu sitten. Alko kauheen hyvin viime vuoden puolella, mut alamäki alko etenkii ku olin niin paljon kipeenä ja pari tenttii ja projektii meni sit siinä perseilleen. Yks päivä/yö valvoin 34 tuntia (henk.koht. ennätys) kun seuraavan päivän oli tentti, kaks esitelmää ja projektin palautus. Elämäni kamalin koulupäivä. Ei muistella sitä. Itse asiassa en ees tiiä oonko päässy mun kursseista läpi, kun ei kukaan oo mitään ilmottanu ja kolme viikkoo meni tuolla tavottamattomissa. Täytys vissii kysellä jostain päin. Mut eeen kai mä niitä feilannu. Ehkä. Arvosanal ei onneks oo väliä koska se ei Suomessa näy, et jos pisteet vaan sais kerättyä kotia. Muuten Kela ja koulu yrittää periä mun olemattomia rahoja takasin, koska tosiaan oon aikas persauki täl hetkellä. Kesäduunia oon yrittäny hakee mut vähän vaikee täältä käsin. Yks haastattelukutsu tuli mut olin täällä sen aikaan. Kämppäki pitäs löytää, onneks ex-kämppikseni on asialla, thanks Ella! Sit vielä kun sais sen maksettuaki J Saatta vähän hajota pää jos joutuu Lahteen jäämään koko kesäks…

Varmast oon tehny kaikenlaista tän alkaneen vuoden puolella – hetkinen hui nyt on jo pian huhtikuu?? Ihan hullua. 2012’ki meni niin nopeesti. Se oli kyl hyvä vuos. Asuin kolmessa eri maassa, sain checkattua elämäni to-do-listalta mm. San Franciscon, Vegasin 21-vuotiaana, Laosin ja mitähän muuta kaikkea. Ja onpa tääki vuos alkanu ihan hyvin, Indonesian reissust on varmaan pakko kertoa myöhemmin jotain aineki.

Nyt on sit aluillaan viimenen viikko Sporessa, jonka aikana meinaan leikkiä turistia ihan kunnolla. Etenkii ku O:n porukat tuli just tänään tänne ja lähtee samalla lennolla ku mäki nii samalla ku esitellään niille paikkoja nii tulee iteki käytyä. Huomiseks yks PubCrawlilla tavattu kaveri hommas meille liput Justin Timberlaken levynjulkkaribileisiin, en tiiä mitä odottaa niistä vaikka itse mies tuskin on paikalla. Mut varmaan silti ihan hyvät pippalot luvassa. Life is good, homeesta huolimatta, ja täytyy nyt nauttia näist viimesist lämpimist, onnellisist ajoista ennen kylmää Suomea. Tosin oottaa sielläki vaikka mitä ja ketä <3 C u soon babes xoxo.

P.S. Miks McDeliveryn pitää lähettää mulle spostia, tulee nälkäää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti