Hamppareita, pannareita ja vähän jotain muutaki ku ruokaa

Kerron teille ruokatarinan. Täytyy ensiks mennä sen alulle, eli Vegasiin viime syyskuussa. Siellä nimittäin söin ekaa kertaa California Whopperin – jättihampurilainen jossa oli pihvin lisäks avokadoa ja pekonia. En itekää ymmärrä miten se maistuki nii mahtavan hyvälle. Pelkäsin etten ikinä löytäis korviketta.

No niin, siirrytään vähän lähemmäs nykypäivää, eli viime viikkoon. Oltiin O:n kanssa tutkimusmatkalla kaupungilla, ja tarkotuksena oli löytää syötävää. Mä sanoin että tarviin kerranki jotain ”oikeeta ruokaa”, ei siis esim. kiinalaista. Päädyttiin johkii food courtiin, jossa sanoin ihan ääneen että Miksei täällä oo mitään ruokaaaa?? Ja siis me oltiin ympäröity kymmenillä eri ruokakojuilla. Mut sillon vaan tuli stoppi vastaan, en pystyny ees kattelee semmossia. Mutta hei mä oon sentää syöny täällä rotten egg puuroa ja vaikka mitä (ja normaalistihan mä en ees syö kananmunaa), että ei voi syyttää ettenkö yrittäis sopeutua. Mut aina vaan ei pysty. O oli onneks ymmärtäväinen ja muistettii et alakerras oli näkyny jonkuulainen pikaruokala. Jep, sieltä löyty Carl’s Jr. tai joku vastaava. Mutta mitä näinkään listalla: Bacon guacamole thick burger!! Ah taivas. Se oli niiiiin hyvää. Melko kallis, mutta joka dollarin arvonen helvetti soikoon. (<- tuli flash backejä meijän luokasta.) Nyt sit täytyy vaan yrittää muistaa miten siihen ravintolaan löys, koska uudelleen on päästävä!!

Joo tää oli vaan niin henkilökohtasesti tärkee tarina että pakko oli saada jakaa. Hyvä hampurilainen voi pelastaa päivän ku päivän. Tästä kaikesta muuten tulee mieleen, kuinka niinä kolmena viikkona ku olin Suomessa Jenkkien ja Singaporen välillä, päädyin boikotoimaan Jkl:n keskustan mäkkäriä. Nimittäin erään baariyön jälkeen kotimatkan varrella rupes hirmusti himottamaan hampparia, joten poikkesin mäkkiin ja totesin että jee, big bacon on saapunut! Otin sen sit take away’na ja mussutin puolet kotona ennenkö simahdin E:n vanhalle sohvalle. Siis itse asiassa en ollu kotona, tai olin siis mun vanhassa kodissa, mikä oli kuitenkii siirtyny eteenpäin luokkakaverille. (Hämmentävä kokemus btw, olla kotona mut ei sit kuitenkaa.) Anyway, aamulla heräsin ja muistin jämäburgerini, ja siinä samalla sit tajusin, että eihän siin koko burgerissa ollu ollenkaa pekonia!!! Ja kun mä nimenomaan halusin, tarvitsin(!) pekonia, ja sen vuoks siihen rahani tuhlasin! Oli kyllä melkoset darraraget, melkein teki mieli viedä se puolikssyöty jämäke sinne mäkkäriin. Vitutti kun huijaavat viattomia yössäkulkijoita, kun kuvittelivat etten mä tajuis kun olin ehkä pikkasen tuiterissa vielä. No tajusin, mutta vasta liian myöhään. Että varotuksen sana vaan kaikille mäkkärin asiakkaille. Etsikää sitä pekonia ennenkö kävelette ovesta ulos.

Jep, pekoni on vakava asia, niinku ruoka yleensäki. Mutta jos nyt rauhottuisin ja kertoisin viime lauantaista. Se oli nimittäin kaiken kaikkiaan hieno päivä. Vaikka alkoki niin, että täyty mennä koululle pakolliseen Kiina-aiheiseen seminaariin. No ei siinä, ajattelin jopa että se vois olla aika mielenkiintonen. Singaporen ministeri puhumassa ja kaikkea. Mä olin melko aikasin paikalla ennen tilaisuuden alkua eikä mun luokkakaverit ollu vielä siellä. Ainekaa ne jotka mä oisin tunnistanu. Siinä sit seisoskelin ja pyörin awkwardina, mutta en liian kauaa kun jo tuli kaikenmoisia professoreita ja muita kyselemään että kuka ja mistä oon ja tulepas tänne haluun esitellä sut tälle ja tälle toisen koulun lehtorille jne. Kunnon julkkiksena taas. Yritin sit vähin äänin siirtyä ruokapöydän ääreen (oli ilmanen lounastarjoilu), ja löyty ne kaveritkii sit vihdoin. Kaikki siis hyvin, kunnnnes luentosalissa selvis että mitäs helvettiä. Ne puhuu vaan kiinaa. Että jeee, elämäni mielenkiintosimmat kolme tuntia oli kuunnella sitä. Enkä kehdannu esim. nukkua (vaikka niin mun vieruskaveri tekiki) kun siellä porukka videokuvas ja räpsi myös musta kuvia. Kuinkakohan vakuuttavalta näytin.. Yritin kyllä laittaa mun ”hmm ihanko totta, mielenkiintoista -pohdintailmeeni” päälle, joka yleensä menee läpi kaikkiin opettajiin sillon kun en tajua/kuuntele mitä nekään selittää. No joka tapauksessa se loppu aikanaan ja mun iloks lounastarjoilu jatku ja niillä oli jälkkäriks jotain suklaakuorrutteisia minituulihattuja! Ahmin niitä sit korvauksena niistä tunneista mitä en saa ikinä takas.

No mut päivä jatku sit niin, että kaks mun luokkakaveria, poika ja tyttö, lähti esittelee mulle Singaporea. Mentii Bugis’iin, joka oli kyl mielenkiintonen paikka – siellä näky vaikka mitä. Kadulla oli taiteilijoita ja kiinalaista oopperanäytelmää ja ennustajia ja niiden papukaijoja (asiakas kysyy jotain ja sit tää lintu valitsee yhen korteista ja antaa sen ennustajalle, joka tulkitsee sen sitten asiakkaalle. Hirmu mielenkiintosta!) ja kauppiaita oli sit joka lähtöön. Käytiin Singaporen suurimmassa kiinalaisessa temppelissä, joka oli kans hieno nähdä. Olin San Franciscon china townissa kuullu niiden rituaaleista, mutta nyt näin sit omin silmin. Fascinating. Sit etittiin kauan tiettyä ravintolaa, mutta oli sen sen arvosta. Kyseessä oli nimittäin Strictly Pancakes, eli pannukakkujaaaa! Mun annoksen nimi oli ”The Druggie”, jossa oli suklaapannukkakkuja, suklaajäätelöä, suklaakastiketta ja suklaahippuja sekä mansikoita. Ah, taivas jälleen. Ja nää mun kaverit oli hirmu ihania, ei vaan siks koska ne tarjos pannarit, vaan koko päivän muutenkii. Mä opetin Liyanille suomea ja se puolestaan opetti mulle singlishiä. Sit viel kierreltii Plaza Singapurassa (kauppakeskus, vaihteeks. Niitä kyl riittää täällä) ja kun Andrewn piti mennä kotia niin minä ja Liyan siirryttii Clarke Quayihin. Ei kyl ollu ihan optimaalisinta iltaseuraa, koska tää tyttö ei ensinnäkää oo ikinä astunu baariin sisälle. Eikä tälläkään kertaa, vaan lähti kans aikasin kotia. Mutta mua ei väsyttäny, varsinkaa koska koko paikka oli yhtä Halloween-maailmaa lähes jenkkimittakaavalla ja oli upeeta kattella koristeita ja ihmisten asuja ja fiilistellä koko juttua. Siinä sit ku kuuntelin livebändiä ja pohdin pitäskö lähteä kotia, nii tuli uusseelantilaisjätkä juttelee. Se oli kauheen mukava ja oli kans liikentees yksin, nii päädyttii sit kiertelee baareja yhessä. Meni kyl luvattoman paljon rahaa, mut oli kyl hauskaa! Tää kiivi oli aika sulonen tapaus ja baarin jälkee istuttii viel joenrannalla ennenkö otin taksin kotia. Se läks seuraavana päivänä takas Uuten Seelantiin. Mut ei se mitään. Oli hauskaa.

Se oli semmonen lauantai, ja nyt ihmettelen mitä tänää tekis kun on vapaapäivä, mutta sadepäivä ja Halloween. Mietittii vähän et vois käydä tsekkaa yhen suklaaravintolan ja sit käydä kasinolla ja leffassa. Ja jotain kivaa keksii sit illaks ;) Hitto kun mun batgirl-asu on Suomessa… Mut huomen pitäs kyl olla jonkuulaises kunnossa kun illalla on eka tankotanssitunti.. Kerron siitä sit jälkeenpäin, että kuin traumaattista oli.

The Druggie <3

Paikallista katutaidetta

Random otteita ekoista viikoista

Suomessa sataa lunta. Täällä ei sada lunta. Täällä ei edes sada vettä. Mutta täällä on 34 astetta lämpöä. Ah onnea. Ja hei, toteen tässä että täälhän on jo kulunu 2 viikkoa. Sinä aikana...

-Oon käyttäny Suuren Määrän rahaa, en vaan tiedä mihin. Ruokaan? MRT:hen? Niihin varmaan enimmäkseen.

-Oon käyny kerran rannalla

-Oon polttanu itteni rannalla

-Oon syöny sellasta settiä mitä en olis aikasemmin syöny ku ase ohimolla (jos silloinkaan)  Mm. kananvarvasta.

-Oon saanu paljon uusia kavereita koulusta

-Oon todennu että koululla mut tuntee jo useempi sata oppilasta – ite tunnistan ehkä parikymmentä.

-Oon tutustunu luontoon vaellellen monissa puistoissa

-Oon joutunu apinahyökkäyken uhriksi (ne vei mun mehutölkin :( )

-Oon purkanu matkalaukkuni puoliksi

-Oon todennu että tässä maassa ei oo tarpeeks isoja kenkiä mulle. Onneks toin Monet mukanani.

-Oon käyttäny aineki parikymmentä laastaria kenkien aiheuttamiin hiertymiin

-Mun polvet on parantunu, mutta arvet varmaan jää*

-Mulla on ollu neljä intialaista stalkkeria**

-Mua on luultu saksalaiseks, britiks, aussiks ja uusseelantilaiseks

-Oon ruskettunu, ja silti koulukaverit ihmettelee kuinka vaalea mä olen (??)

-Oon käyny leffassa kattomassa Hit and Runin

-Oon käyny yöelämässä kolme kertaa (vaan!!)

-Oon käyny kuntosalilla (kerran)

-Oon melkein aiheuttanu baaritappelun

-Oon kiljunu liskoille, sammakoille ja apinoille

-En oo kastunu sateessa kertaakaan

-Mun ikävä Ausseihin on vaan kasvanu

-Ikävää Suomeen ei oo tullu, mutta monia ihmisiä oon silti ikävöiny

-Oon nähny harvinaisen outoja unia, lähes joka yö

-Mun käsitys näiden lainkuuliaisuudesta on pikkuhiljaa romuttunu, kun oon nähny porukan mm. sylkevän, menevän kadun yli ilman suojatietä, syövän junassa ja nojaavan junanoviin

-Oon melkein kattonu koko Mentalistin ekan tuotantokauden

-Oon todennu että junaan kannattaa ottaa kirja mukaan tai muuten on liikaa aikaa ajatella asioita mitä ei halua ajatella

-Oon ilmottautunu tankotanssikurssille(!!)

*Polvi-juttu oli siis se, kun puoltoist viikkoa ennen lähtöä sattui pieni pyöräilyonnettomuus aamuviiden aikaan Jyväskylän torilla, jonka seurauksena menin kaverin luo kotia hysteerisesti itkien/nauraen naama kyynelissä ja jalat veressä. Sit en pystynykä muutamaan päivään kunnolla kävelee. Ja pelotti et Singaporen ilmastossa haavat sais jonkuu kunnon tulehduksen. Apteekkarin täti sit onneks anto apuja, ja oli paljon sympaattisempi ku esim. oma äitini, joka sanoi quote ”Ihan niinku olisit tahallas tuon taas itelles aiheuttanu, kun minähän nimenomaan kielsin rymyämästä!”. Kyllä, siis mähän nimenomaan kovastiki halusin tutustua siihen torin kivetykseen ja ottaa vielä niskaani kaks pyörää ja kaverin.. Oli se kaikki kipu sen arvosta, varsinkii ku sillä sit vielä sain ärsytettyä sua! Huoh. Ja viimeks tosiaan ennen USAan lähtöä onnistuin venäyttämään peukaloni aika pahasti, josta äiti sit kans suuttu. Koska sehän vaikutti siihen öööö miten? Haluisin vielä sanoa että kummallakaan tapauksellahan ei sit ollu mitään tekemistä alkoholin kanssa. Mitään en ainakaan myönnä, ja se riittänee. Mysteeriks jäi kuitenkii se, että miten onnistuin kaatumaan niin, että tulin molemmat polvet edellä pyörästä alas, mutta mihinkää muualle ei sattunu? Esim. käsillä en ottanu vastaan. Sitä tuskin voi kukaan tietää. 

**Ja voi helvetti noita intialaismiehiä. Niillä on joku juttu muhun näemmä. O sanoki ettei mun kannata ikinä mennä Intiaan tai ne pistää mut johkuu temppeliin eikä päästä pois. Enkä kyllä uskaltaiska mennä. En täälläkä mee Little Indiaan yksin. Kun ne jo lähtee seuraamaan esim. junasta sillonki ku meitä on kaks. Tarviisin jonkuu bodyguardin ilmeisesti. En vaan ymmärrä, kun en mä oo blondi enkä mitää. Joku siin sit vissii vaan on. Itse asias muistan nyt kuinka kolme vuotta sit ausseissa oli kaks intialaispoikaa työkavereina, ja ne aina halus väkisin kantaa mun painavan laukun yms. Mulla oli kuulemma vastustamattomat koiranpentusilmät (???). Ehkä se on sitte se. Mut pelottaviks ne täällä meinaa käydä. Täst lähin on aina successful night out jos ei oo yhtään intialaisstalkkeria tarttunu mukaan. 

Mutta tost yöelämästä pakko kertoa. Mä meinaa rakastuin. Rakastuin täysin. Paikkaan nimeltä Clarke Quay. Se on semmonen suurimmaks osaks katettu alue, joka on täynnä baareja ja yökerhoja ja ravintoloita ja pihal vaan kuuluu musa katusoittajilta ja live-artisteilta pikkukuppiloista ja klubejen sisältä ja AH se on upee paikka. Etenkii keskiviikkosin, jollon naiset tosiaan pääsee kaikkialle maksutta ja ilmast juotavaa on enemmän ku mitä pystyy millään juomaan. Varsinkii eka kerta CQ:ssa oli upee. Sitä ees kunnolla ekasta baarista päässy ulos kun jo houkuteltii seuraavaan paikkaan seuraaville ilmasille juomille. Ja niin, samalla ku naisille on tällanen kohtelu nii miehet maksaa osaan paikoista melki 30 dollaria ja saa ehkä kaks juomaa. Hymps :D Upee maa tää. Lauantai-iltana meki kyl jouduttii maksaa sisään (mut ei enää ens kerralla ku löyty jo suhteita nii et päästää vieraslistalle), mut sit löydettii uusii kavereita ja jossain vaihees päädyttii backstagelle vai mihin lie. Mut se on kyl ongelma näitten klubeilla et ne on aivan liian täynnä mun makuun. Ei mahu liikkuu tai tanssii tai mitään kunnolla. Mutta kun on tarpeeks viinaa veressä nii ei se kohta enää haittaa. Ekan keskiviikon jälkeen opin kyl onneks, että ei sitä kaikkea tarvii juoda kun viikon päästä on taas sama setti. Että voi ottaa ihan rauhassa vaan. 

Kuvatuksia. Bloggeri ei tajua laittaa pystysuoraan :/ Joten venytelkäähän sitä kaulaanne : >

Sentosan biitsiä

Botanic Gardens'eista

Tämä fakta yllätti: julkisilla paikoilla juominen Ei ole kiellettyä! Tai näin meille on väitetty... Tämä kuva CQ:n sillalta, johon porukka kerääntyy pulloineen ennen baareihin siirtymistä. Siellä siis myös me!

Tässä toinen niistä pirun lähettiläistä, jotka vei mun mehun >:( Tietty jos olis aikasemmin lukenu ton alemman tekstin niin olis ehkä osannu toimia erilailla.. Tosin taitaa olla niin huono kuvanlaatu tässä ettei tuota pysty lukemaan.. Mutta joka tapauksessa siinä Ei käsketty kiljua ja jäädä kuvaamaan..

Näitä virallisia Merlioneita on Singaporessa yhteensä 5. Tullu vastaan jo 3. Kuvassa ollaan Mt Faberin huipulla, kolmen tunnin kävelylenkin päätteeksi.

Palkinto edellämainitusta kävelylenkistä.

Näin siisti raidi olis maksanu yli 20, joten köyhinä opiskeljoina tyydyttiin (ilmasiin) portaisiin.

Samurai beef burger, uuuh. Eka kosketus Singaporelaiseen mäkkiin!

Pikkuongelmia, hyviä fiiliksiä ja vaahtokarkkeja

Tiistai 16.10. klo 16.44, hostellilla

Voin kertoo et eilen iltapäiväl oli kiva fiilis kun ensin en meinannu löytää ulos koulusta, kun vihdoinki sieltä oisin puol viideltä päässy. Se on kyl semmonen helvetillinen labyrintti. Sit oisin halunnu käydä vessassa, mutta se oli vaan reikä lattiassa. Nöy tänk jyy. Vihdoin ku pääs kadulle oli metroasema hukassa eikä saanu sylkee maahan vaikka teki mieli. Aseman löydyttyä juoda ei saanu vaikka kuinka janotti (500 dollarin sakot, joita oon kyllä jo kerran uhmannu. Bad ass minä). Kaiken huipuks hostellilla oli dinneriks toinen toistaan kammottavimpia juttuja. JA opelta tuli viesti että lukkari on vaihtunu. Bye bye vapaat perjantait…

Mutta tänään. Vaikka sähköt (siis myöskään ilmastointi) ei toiminu ja vastapäisen poliisilinnotuksen kokelaat taas harjotteli säkkipillien- sekä torvensoittoa, nii heräsin onnellisena ja koulumatkalla vaan ajattelin kuinka rakastan tätä ilmastoa ja kaupunki ja ihmisiä ja koulua ja mun kurssit on mielenkiintosia eikä oo miesongelmia ja ah, elämä on ihanaa. Tajusin myös että vaikka perjantaisin joudunki kouluun, nii nykyaikataulun mukaan meen torstaisin vasta kahteen, eli Hellllooooo joka keskiviikkonen ladie’s night! Jolloin siis joka puolella kaupunkia baareihin pääsee ilmaseks ja monesta saa ilmasia juomiaki. Siis naiset saa. Miehet saa jos naiset antaa. 

Mitäs muuta kivaa. Koululla joku pikkuriikkinen poika pyys täristen mun numeroa samalla kun sen kaveri nauro taustalla. Totta kai sit annoin sen, mutta vähän epäilen ettei siitä kuulu. Vähän myös toivon ettei siitä kuulu. Sori kaveri, oon sekä liian vanha että pitkä sulle. Tääl on kyllä yllättävän pitkiäki poikia näkyny. Mut yhtään mua pidempää naista ei oo vielä tullu vastaan.

Oppilaat ja opettajat ollu hirmusen mukavia mulle nyt, vaikka tiiän että oon edelleen melkonen kummajainen siellä. Mutta saavat tottua ajan myötä. Tänää multa kysy koulukaverit että syönkö mä vaahtokarkkeja. No syönhän mä. Seuraavaks tuodaan eteen pussillinen vaaleenpunasia, peniksenmuotosia karkkeja. Kattovat miten reagoin, ja hymyillen sit tietty kiitän ja otan sellasen vastaan, ihan ku pistelisin pieniä vaaleenpunasia peniksiä poskeeni joka päivä. No huhhuh jopas kuulosti törkeeltä. Ja tosiaan en siis sellasta harrasta. No mutta en haluu jättää teitä näihin ajatuksiin vaaaaan ööööö huomenna on vapaapäivä ja mennään O:n kanssa Sentosalle jee. Eli siis Biiitsilleeee ihanaaaa B)

Oli tylsää. Ei muita tekosyitä tälle tekstille.

Maanantai 15.10. klo 9.47, Singapore Polytechnic

Ouuukkeii.. Eka luento ohi, kesti 40min. Aiheena Consumer psychology. Yllättäen olin ainoo vaihtari, ja jos joku olis mut muuten onnistunu missaamaan, nii huomas kyl viimestään siin vaiheessa kun opettaja rupes luennolla kyselee että tykkäänkö mä jäätelöstä ym. Täällä sit vaan ei pysty sulautumaan joukkoon. No mut ehkä se ei haittaa. Vielä ku sais jotain kavereita, tällä hetkellä vähän forever alone –fiilis näiden joukossa :D No mut vastahan tää alko. Nää oppilaat on btw 17-19 -vuotiaita… Että jee. Pien yläastemeininki tuollaki äsken päällä, eikä ollu hetkeekä hiljasta. Noo. Mikäs siinä sitte. Nyt aattelin että voisin vihdoinki kirjottaa raportin kesän harjottelusta.. Bäkkärit soi radiossa, lämpöö on reilusti ja pien tuulenvire käy. Mikäs tässä ollessa. Seuraava tunti vasta kaheltatoista, sitä ennen pitäs löytää ruokaaki, johon kyl pitää varata paljon aikaa, koska varmasti eksyn. No niin nyt se raportti, pystyn kyllä siihen. Voin sit myöhemmin kertoo lisää jännittäviä kuulumisia. Ja jos nää joskus sais julkastuaki. Kuitenki jää vaan mun omaks päiväkirjaks. Se vois kyllä oikeesti olla parempi vaihtoehto.

klo 11:26, sama paikka

Noniin, kävin sitte metsästämässä sitä Food courtia – yllätysyllätys, ei löytyny. Kauheen kauas en uskaltautunu, koska en olis kuitenka löytäny takas. Vastaan tuli kyllä food court #6, mutta mä etin vitosta, enkä tänää tuntenu itteäni tarpeeks rohkeeks kutosen antimille. Onneks täs vieres sentää oli kahvila josta sain juustospaghettia tomaattikastikkeella ja kanamakkarasiivuilla, sekä joku upee omenajuoma jäillä. Setti makso 5 dollaria, eli ei mitenkää halpaa, mut olipahan hyvää. Paitsi että kukaan ei varottanu sienistä, ja ne piti noukkia pois.

Keräsinpä muuten taas vähän outoja katseita kierroksellani. Ainoo länsimaalainen jonka tääl oon nähny itteni lisäks on mun tietokoneen taustakuva. Se onki sit kuuma mies. Ja tajusin just että mun seuraava luentohan on Cultural management, että voi taas arvata kenet ne ottaa esimerkkikohteeks. Mut jälleen, mikäs siinä.
Sain muuten äsken alotettua sen raportin! Kun vähän suurentelee fonttia ja riviväliä niin on jo kolmasosa kasassa – ihan hyvin siihen nähen että oon hädintuskin päässy ees aiheeseen. Toisaalta tekstintuottohan kyllä multa onnistuu, sen on varmaan huomannu kuka tahansa joka tätä on jaksanu lukea (wow, jos sellanen on olemassa), mutta se että siinä ois oikeesti jotain pointtia onki sit eri asia. Eikä ollenkaa huomaa ettei mulla oo täällä ketään juttukaveria, eheei. No mut eiköhän niitä pian ilmaannu. 

Mitähän hauskaa sitä sitten kertois. Eilen oli tosiaan se Singapore sightseeing kierros. Ranskalaisvahvistus petti eikä saapunu paikalle, oli pojilla kuulemma ”huono olo”. Yllättävää sinänsä, kun sunnuntaiaamu tosiaan seuraa lauantai-iltaa.. Oltiin O:n kanssa ehkä vähän katkeria. Jätkät selkeesti tietäis missä on parhaat bileet, ja me halutaan niihin osallisiks. Saatoinki sit Facebookis laittaa jonkuulaista ”vihaviestiä”..  Joka olis ehkä muuten voinu olla jees, mut tosiaan oon tavannu ne kerran 10 sekunnin ajan.. Hymps. Vähän kyl on tylsää ettei tääl oo sellast vaihtarikulttuuria ku esim. Erasmuksella, mut minkäs teet. No teen sen, että ohjelmaa on järkättävä ite. Ja joulukuussa on 3 viikon loma, pitäs varmaan jo sitä alkaa suunnittelee.. Asiat tärkeysjärjestykseen, eikös.

Eilen muuten söin intialaista, ilmaseks, koska se ei rahastanu mua. Ärsytti ku olisin halunnu syödä, mut suu oli tulessa. Täytyy vissii vähän totutella paikalliseen maustekulttuuriin vielä.. Sit voisin mainita kuinka leijonapatsaalla, eli yhellä major turistikohteella kaks random turistimiestä halus mun ja O:n kanssa kuvaan. Mainitsen ihan vaan sen takia, koska meijän kuva on varmaan tähän mennessä jo netissä jollain kuvatekstillä tyyliin Tässä me ulkomaalaisten rakastajattariemme kanssa. Mut se on toki kiva että joku koki meijät mielenkiintosimmiks kuin sen leijonan ja merenneidon risteyksen. Eli siis oikeestaan leijonan ja kalan risteys. On näilläki maskotit. 

Tapasin eilen turkkilaisen ompelijamiehen, voin sit sille mennä teetättää kaikki vaatteeni kun ei täällä kuitenka oo tarpeeks isoja kokoja. Ja sit voi taas kysyä että mistä mä aina löydän näitä turkkilaisia, vai löytääkö ne mut. Se oli Chinatownissa. Mut se oli muuten hienoo, kuinka Singaporen Chinatownissa soitettiin suomalaista F-f-f-f-freestyleria! Kulttuurien kohtaamista komeimmillaan. 

Hmm jaa tunti alkaa kohta ja missähän mun pitikää olla.

Tässä vielä kuvia sightseeing-kierrokselta

Perillä.

Lauantai 13.10 klo 21:15, hostellilla

Noniin, sitä on pari päivää täällä nyt sit oltu, ihmetelty ja yritetty sopeutua. Hirmusesti kaikkee uutta ja muutama ylläripylläriki tullu jo vastaan. Mutta jospa alkaisin vaikka aiheittain purkaa tätä kaikkea.

Lento. Kesti 12h eikä menny ihan niinku suunnittelin. Petin itteni enkä kattonu ihan kuutta leffaa, vaan puoltoista. Madagaskar 3 keskeyty kesken kaiken ja nyt sit jäi selviimättä että pääseekö ne kaverukset kotia vai ei L Mut ruoka oli hyvää, kiitos Finnair siitä. Perämiehen suomiaksentille naureskelin itsekseni, todennäkösesti koska olen huono ihminen. Eipä siinä muuta mainitsemisenarvosta.

Majoitus. Singaporen koulun päässä se meille  järkättiin(siis mulle ja O:lle, toinen suomalaisvaihtari JAMKista, jota tosin en ennestään tuntenu). Pyydettiin edullista, lähellä koulua sijaitsevaa paikkaa. No mitäs saatiin. Hiton kallis ja helvetin kaukana. Student hostel laatuaan. No odotuksena oli (eli näin meijän oltiin annettu ymmärtää) että meillä olis omat huoneet, tai ”pahimmassa” tapauksessa me kaks jaettais huone ja sit meillä olis yhteinen olohuone ja kylppäri. Todellisuus: me tosiaan jaetaan huone kahestaan, mutta sitten tässä meijän asunnossa on myös kaks muuta huonetta eli tilaa yhteensä kuudelle, ja sit meillä kaikilla on yhteinen hikinen olohuone/eteinen. Jossa on pikkunen  telkka ja surullinen sohva sekä onneks sentää jääkaappi. Kylppäriki on siitä fiksu että peilejä, lavuaareja, suihku- ja vessakoppeja on kaikkia kaks kappaletta. Positiivista on kans että ilmastointi pelaa ja meillä käy pari kertaa viikossa siivooja. Myös aamiainen on ilmanen, ja laitoksesta löytyy mm. koris- ja futiskenttä, pien kuntosali ja bilispöytä. Sais kyllä tähän hintaa olla enemmänki kaikkea… No mutta kuten ystäväni Ässän kanssa puhuttiin ennen lähtöäni, mä sitten syön ja sotken koko rahan edestä! …”Ai mikä pönttö, minä paskansin lavuaariin!” –Ei ollu mun sanoja nuo. Joka tapauksessa eiköhän tässä 5kk ihan hyvin kestä asua. Ja tuleepahan hyvää reeniä kun vielä 4. kerrokseen meijät, ilmeisesti laitoksen ainoot länsimaiset tytöt, on pistetty. Hissi? Hahah. Ei kyllä oo. Kiva ku sillon saavuin tosiaan sen mun 23,5 kg:n tankkini kanssa nii reseptionisti käski yhen työntekijän auttamaan saamaan se mun laukku ylös. Ja siis tää oli joku intialaispoika, ehkä puolet mun koosta. Oli siinä vähän jännät paikat kun se punners tän mun pinkin tappajatankin olkapäilleen ja rupes ei-niin-varmoin ottein kapuamaan kohti neljättä.. Tuntu kyllä pahalta sen puolesta, mutta eipä se ainakaan näyttäny että se ois sitä haitannu. Vaikka olis helposti voinu luhistua kuoliaaks sen alle. Toivottavasti saa ees jotain vaarallisen työn lisää. No ei varmana kyllä saa. 

Muuta huomioitavaa meijän hostellista. Kaikki on kiellettyä. Vieraita ei saa tuoda asuntoon. Pojat ja tytöt on eri puolilla eivätkä saa astua vastakkaisen sukupuolen aluelle. Alkoholi on kielletty, myös tyhjät pullot. Että semmonen opiskelijahostelli! Keksittiin kyllä että hiljasuudelle ei sentää oo missään määritelty aikaa, eli täällä voi siis temmeltää sen puolesta miten huvittaa. Se on myös vielä hyvä puoli tässä että MRT-station, eli juna/metroasema on ihan lähellä. Tästä siirrytäänki kivasti seuraavaan aiheeseen, eli

Liikenne. Jo heti lentokentälle saavuttua sain mun yhteyshenkilöltä Lynniltä koulun puolesta EZ-link cardin, jonka avulla kuljetaan junalla ja busseilla. Junaverkosto, MRT, käsittää kuitenki tosi hyvin koko Singaporen, eli sitä tulee käytettyä eniten ja päivittäin. Systeemiä kehutaan maailmalla, eikä turhaan. On tosi helppo ja luotettava. Ei siis mikään VR.  Sillä sit matkustaa about 40min aina kouluun ja takas.
Taksiki tuli testattua perjantai-iltana, kun vika juna meni jo puolenyön aikaan. Meijän kuski oli aivan ihana pappa! Oli käyny joskus 70-luvulla Suomessa, ja vieläki muisti paikannimiä kuten Turku, Snellmanninkatu ja Pietarsaari. Osas myös virheettömästi lausua Minä rakastan sinua. Tähdensi vaan että ei se sitä meille tarkottanu :/ Seki ihmetteli miks me asutaan niin kaukana koulusta, ja anto lopuks vielä 3 dollaria alennusta koska ollaan niin köyhiä opiskelijoita. Eikä se muutenkaan olis paljoa maksanu, nyt siis maksettiin 12 doltsuu siitä et matkattiin Marina Baysta meille, eli siis kohtuullisen pitkä matka. Meni viel jotain vähän kiertoreittiä että me nähtäis pikkasen maisemiaki. Mm. red light districtin läpi mentiin (ah, tulee ihan Jyväskylän alkuajat mieleen). Siellä kuulemma on ”pahoja tyttöjä”. Kauheen hauska mies oli se kuski, ihan lämmöllä muistelen. Ja nyt kun tietää ettei oo mikään kamala hinta mennä taksilla kotia, niin voi huoleti suunnata yöelämään myös ens viikonloppuna – tai jo aiemmin ;)

Sää. On kuuma ja kostea, kuin Mombasa konsanaan. Mutta senhän jo ties etukäteen. Ja voin kertoo että on Ihanaa. Kamalan Ihanaa. Hikistä, mutta ihanaa. Ukkosta on ollu jo pariin kertaan, mutta vaan yks sadekuuro on tullu vastaan. Ja se siis ei tosiaan ollu mikään pikkupikkutihutuskuuro, vaan sitä oikeest tuli ku saavista. Koko Suomen syyskuun sademäärä vartin sisään, siihen tyyliin. Mut eipä se ees häirinny, koska mä istuin katoksessa ja mulla oli tärkeempääki ajateltavaa. Kuten miten syödä limanen jättikalapulla pokerinaamalla, kun elimistö halus tarjota vaan kakomisrefleksiä. Siitäpä sitten seuraavaan aiheeseen.

Ruoka. Eka annos jonka maassa söin oli nuudeleita ja epämääräsen punasia lihapaloja chilikastikkeessa. Ihan yllättävän syötävää. Söin haarukalla. O oli parempi ihminen ja teki parhaansa puikkojen kanssa, josta sai kiitokseks naurua työntekijöiltä. Mutta ehkä se oli ihan hyväntahtosta. Mulla oli nälkä nii en ruvennu leikkimään. Seuraava ateria oliki hostellin aamiainen. Katoin että jee, muroja. Mutta missä maito? Ei ollu ku soijapapunestettä, Lämmintä sellasta. …Söin muroni kuivina hillon kera. Tuoremehu oli kyl tosi hyvää, kuivakakku sen sijaan oksettavan pahaa. Lihakasvisnyytit oli yllättävän syötäviä. Ootan mielenkiinnolla mitä huomenna on tarjolla, onko sama setti. Tänää, kolmantena päivänä maassa, sorruin ja tilasin nugetit ranskalaisilla. Tosin seki oli paikallisesta food courtista, eli ei menny rahat esim. Mäkkärille. Sit otin jonkuu ihanan suklaajuoman, Milo Dinosaur, joka oli samaan aikaan kylmää ja kuumaa. Jännittävää. Epäilemättä kerron ruokakokemuksistani myös jatkossa. Koska nukkuminen ja syöminen – ne on niitä suurimpia iloja elämässä. Ootko eri mieltä? Jos oot, niin se on kovin surullista sulle, ja kaiken lisäks oot väärässä.

Koulu. Ai nii, sitäkö varten tänne tultiin? Järkyttävää että huomisen jälkeen pitäs olla jo tunneilla.. Eilen kävin tutustumassa laitokseen ja pariin opettajaan. Koulu on kyl upee, mutta Iso. Ja täytyyki olla, jos siellä kerran 55000 opiskelijaa on. Mut en tiiä onks mua taas huijattu sen suhteen.
Mun lukkari on ihan jees, kolme kurssia ja kolmena päivänä viikossa koulua. Maanantaina 9-16, kahen tunnin tauolla. Tiistaina 13-17, tunnin tauko. Ja torstai 10-15, tunnin tauko. Eli keskiviikot ja perjantait vapaita, kelpaaa. Vaikka voi olla että kouluhommia riittää niilleki. Tauoilla aion kuitenki syödä, ja koululla aineki vaihtoehtoja riittää. Food courteja on yhteensä 6, ja niissä jokaisessa vaikka kuinka monta vaihtoehtoa. Löytyy myös Subi, Mäkki ja Burger King, samoin Starbucks. Silti aion yrittää syyä paikallista(kin). Koulult löytyy myös mm. kuntosali, muutama uima-allas, leffojen vuokrausmahis sekä huone missä niitä voi kattoa, sekä karaokehuone. Jep.
Sit tärkee huomio. Meitä vaihtareita on kaikkien tuhansien opiskelijoiden joukossa Kymmenen. Kymmenen!! Ei oo ihan niinku Erasmuksella… Mun ja O:n lisäks on 5 Shanghaista ja sit 3 ranskalaisjätkää. Ne kolme tapasinki jo nopeesti eilen. Huomenna meille kaikille esitellään Singaporen top kulttuurikohteita, pitäis olla ihan hauska päivä tiedossa. Eli parasta nukkua nyt.

                                               Tässä näköalaa mein kämpän ulkoa

Ajatustenlentoa ennen varsinaista lentoa

Keskiviikko 10.10. klo 22:15 Helsinki-Vantaa lentoasemalla, pari tuntia lähtöön

Okei, tähän sitä on siis tultu. En tiiä onko tää vihdoinkin vai nyt jo. Mutta tässä ollaan. Ja tiiän että edellinen kirjotus saatto sisältää pienen negatiivisen vivahteen, mutta totuus on että oonhan mä aivan innoissani lähössä. Mutta pikkasen myös hirvittää, myönnetään. Mut kivastihan tää on toistaseks jo menny. Bussimatka Lahest asemalle meni nopee kun erään ihanan kanssa juteltiin koko matkan ajan. Portille pääsin ehkä ennätysajassa (vaikka vähän aikaa yksinäni harhailin ja fiilistelin Whitesnake’in Here I Go Again –biisiä) ja tässä sitä aikaa sit nyt on tuhlattavana. Puran siis jännitystä näppäimistööni. Väsyttäis kyllä jo, mutta katoin etukäteen et lennol näytetään 6 sellast leffaa jotka haluun nähä. Eli ei auta ku pysyy hereillä. Nyt mun viereen istu hassu mies. Tais kattoo mun paitaa – Turtels-paita for good luck. Äiti vähän ihmetteli, luuli että ”laittaisin jotain naisellisempaa päälle”. Jaaha. No mutta kun Turtles. Paras asu kyllä missä oon matkustanu oli Chicagosta Los Angelesiin tossa about kuukaus sitten, kun oli paita jossa lukee ”Shh… This is my hangover shirt.” Ikinä en oo saanu niin ystävällistä palvelua! Ja sain olla aivan niin hukassa ja hidas ku miltä musta tuntu, koska kaikki ymmärs eikä vaan pitäny mua täysin vajakkina. Tosin olis ne ehkä senki ymmärtäny. Mutta siis viime aikoina on tullu matkustelua sen verran että tän pitäs mennä täysin rutiinista.

Muistan kyl ekat kerrat ku täysin yksinäni piti selvitä. Ihan eka kerta oli lento Sydneystä Cairnsiin, eli ei mikään mahdoton ponnistus, mutta silti onnistuin kadottamaan ajantajun ja onnellisesti ryystin pirtelöä siin vaiheessa ku mun lennon viimesest kuulutukset tuli. Vihdoin sit tajusin että täähän koskee mua ja juoksuaskelin riensin portilleni. Toka kerta oli sit heti kun Sydneystä lähin Suomea kohti ja välietappina oli mikäpä muukaan kuin Singapore. Joku neljä tuntia aikaa ja mähän sit kuvittelin parkkeeraavani siihen aivan portin viereen. Siinä sit kulutin aikani hyödyllisesti eli pasianssia koneella pelaten, kunnes aattelin että nythän jo pitäs koneeseen nousta ja lähin muka portille. Mutta hups sehän olikii jossain kilometrien päässä, ja taas viimesenä koneeseen puuskutin. Mutta en sentää myöhästyny, eli happy ending ja näiden jälkeen onki sit aina menny putkeen. Eiköhän tääki, kun ei kerta ees vaihtoa ole. Ja nyt jo oon löytäny oikeen portin. Success, sanoisinko.

Mutta hei, pitäsköhän sit vähän kelailla että miks tuon Singaporen sit ylipäätään valitsin. Eiköhän kaikki oo selitetty sillä, että siellä ei oo talvea. Talvi on vaan jotain kamalaa. Aina iskee masennus ja tulee sellanen kylmyys luihin ja ytimiin et luulen etten tunne lämpöä enää ikinä. Lisäks näyttäähän se hyvältä CV’ssä, varsinkin kun liiketaloutta lukee ja sehän on semmonen rahamaailman keskus. Ja puhuvat jopa englantia, tai jotain mikä on hyvin lähellä sitä. Ja kooltaanhan se on sekä iso että pieni, mutta vaikka eksysinki (jonka aion tehä ja monta kertaa päivässä/tunnissa) niin Kauheen kauas en ehi ennenkö tulee Malesian raja tai meri vastaan. Ja siit pääsee myös kivasti seikkailee muihin Aasian maihin, kunhan ekana löydän matkaseuran. Minkä varmasti löydän.

Että jotain tämmösiä mietteitä oli mielessä, ja nyt sitä ollaan jo melkein siellä. Lennot varasin jo kesän alussa ku halvalla sain, ennenkö oli Singaporen päästä ees tullu varmistusta että ne mut sinne haluaa vaivoikseen. Mutta sittenhän ne alkoki pommittaa vaikka millä sähköposteilla, ja mä olin vähän pulassa niitten kanssa koska itsehän vietin Suurta Rappiokesää Jenkeissä. Tosin kävin mä siellä sentään töissä, mutta kun työajat oli kahesta kymppiin ja sit alettii ryyppää ja puol kahelta päivällä heräs ja siit töihin ja siit taas ryyppää.. Get the picture? :D Okei pientä liiottelua, ensinnäkä en ees todellaka juonu joka ilta. Mutta melko usein. Liian usein. Ja joka tapauksessa sitä oli aivan pihalla todellisesta maailmasta kun siellä asu. Niin Singaporen virallisest monisivuset lomakkeet tuntu välillä aivan ylitsepääsemättömiltä, ja pari tuliki myöhässä lähetettyä.. Mutta tulipa silti. Aineki toivon etten mitään mahottoman tärkeetä unohtanu. Suomessa sit tein sellasia matkavalmisteluja kuten esimerkiks värjäytin tukkaani raitoja jotta ottais auringon paremmin vastaan, sekä otin varmuuskopion Simeistäni. Pakkaus oli sit oma operaationsa, ja tossa just punnittiin että 23,5kg sitä lopulta tuli. Melkein ei ees menny rajan yli! Nyt joku välkky siellä miettii että hohhoh typerä nainen, etkö muka meinannu sieltä mitään ostaa täh? No kuule meinasinpa hyvinkin. Tässä on nimittäin sellanen peliliike kyseessä, että aion lentopisteillä tuoda toisen, 23kg:n laukun tullessani, täynnä uutta tavaraa. Oon meinaa sellanen lentohaukka ollu että pisteitäki on jopa kertyny. Että näin matkustaa ammattilaiset. …Tai sit ne vaan ottais jo mennessä älykkään määrän tavaraa. Mutta musta tääki on aivan hyvä vaihtoehto. Okei nyt evästauko, äiti pakkas mukaan vesimelonia ja viinirypäleitä. Seuraavan kerran taidanki sit kirjotella paikanpäältä. Huhhuh. 

Tähän loppuun kuitenki hienon biisin sanoitukset, koska ne kuvaa mun fiilistä lähes täydellisesti. Voitte kans fiilistellä omalta levyltänne, ja jos on niin nolo tapaus ettei TikTakin levyä muka löydy mistään kätköistä, esim. tyynyn alta, niin youtuubi auttaa varmasti.

Sä kysyt miksi lähden
enkä pysty vastaamaan
en kai mä oo paha jos vain rakastan elämää

Mä kyyneleesi kuivaan, mutten kadu kuitenkaan ja toivon
et itsekin vielä sen voit ymmärtää

Mä tahdon jotain muuta
jotain suurempaa
tahdon nähdä kaiken ja oon valmis maksamaan
tuntemaan sateen ja tuulen ja auringon

Mä tahdon jotain muuta, ei tarvii odottaa
jos joskus palaan ovelles voit tehdä mitä vaan
mut nyt pakko mennä kun on sydän on levoton

On teitä täynnä maailma ja täynnä ihmisiä tiet

kuin lehtiä tuulessa uneksijan kerätä
Mä tahdon lentää kauas, syviin vesiin sukeltaa
etsiä vaikka en mitään mä löytäisikään.