"PR" Osa 4: Laos

Taidettiin jäädä siihen että oltiin just tultu Vientianeen ja pienen etsinnän jälkeen löydettiin meijän hostelli. Jep, tällä kertaa valittiin hostelli ja oli muuten O:n eka kerta semmosessa. Sen vuoks otettiin yksityinen kahen hengen huone. Olis muuten voinu olla liikaa O:lle. Itehän oon Ausseissa asunu vaikka minkämoisissa tiloissa, mut olihan toi yksityisyys kieltämättä ihan mukavaa. Lähinnä ei tarvinnu pelätä tavaroiden puolesta niin paljoa.

Mulle tuli heti alkuun hyvä fiilis meijän Travellers house’sta kun sen eteistilassas musiikki pauhas, biljardi kolis ja kolme hyvännäköst jätkää istu ku odottaen meitä. Illal sit päädyttii juomaan näitten jannujen kanssa. Laos kyllä yllätti kun oltiin luettu ja kuultu että siellä kaikki paikat menee viimestää yhelttoist illal kiinni ja paikka on itse asiassa päiväkännien luvattu maa. Siks ei ollenkaan osattu odottaa että heti ekana yönä löydettäis ittemme kunnon yökerhosta. Vietettii Vientianessa kolme yötä joka oli ehkä vähän liiottelua kun ei siellä paljoa nähtävää ollu, mutta se oli vaan niin chilli mesta että oli ihanaa vaan hengailla ja päivät kulu lukuisis kahviloissa, ravintoloissa ja baareissa sekä piknikillä ja hostelilla korttii pelaten. Joskus pelattii juomapelejä (ja tietty läpsyä!) yömyöhään. Upein tyyppi joka tavattii oli jenkki nimeltään Johnny. Nähtiin harvinaisen mielenkiintonen muutos kun päivällä ja alkuillasta se oli vaan semmonen viilee (cooli) tyyppi mutta sit kun se joi enemmän ja vapautu niin siitä kuoriutu upein ja ilmiselvin homo ikinä. Ah Johnny <3

Sunset kuivalla joella

Alun perin oli tarkotus siirtyy Vientianest suoraan Luang Prabangiin, mut päätettiinki pysähtyy yheks yöks ja päiväks Vang Viengiin. Se päivä sattu muuten olemaan jouluaatto. Ja Vang Vieng ei muuten oo mikä tahansa pikkukylä, vaan se on saanu maineen Laosin suurimpana bilemekkana, jopa ehkä yhtenä suurimmista Aasiassa? Aineki sen maine on suuri. Siel nimittäin menee semmonen joki, jota pitkin porukka laskee kumirenkaissa (=tubes, hommaa kutsutaan termillä tubing) ja sit matkan varrella on baareja joihin bilettäjät vedetään köysillä ja lisäks on vesiliukumäkiä ja liaaneja millä hyppiä ym. Ja porukkahan on siis ihan sekasin. Siis Aivan Sekasin. Kuulostaa hyvält jouluaatolta, eiks? Mutta totuus on että tää paikka ei ollu enää entisensä veronen, nimittäin muutama kuukaus sitten suuri osa joenvarsibaareista suljettiin kun sattu yks kuolema liikaa. Tosiaan viime vuonna siel kuoli aineki 30 nuorta. Osa alkoholimyrkytykseen, mutta moni siihen että ne sukels kivikkoon. Ja kun me tosiaan oltiin paikan päällä vaan yks yö niin ei me sit keritty kokemaan tuosta ees laimeempaa versiota, vaikka se ilmeisen hauskaa edelleen olis. Periaatteessa ehkä oltais ehittyki, mut joulupäivänä olis kyl kaduttanu ja paljon kun edessä oli yli 7h minibussimatka mutkases vuoristossa. Jo ilman krapulaaki oli tarpeeks tuskasta. Tuubailun sijaan käytiin sit jouluaattona upees paikas (tiiän et mun pitäs keksii muitaki adjektiivei, mut se vaan oli upee) nimeltä Blue Lagoon, missä porukka uiskenteli, hyppi köydest laguuniin, pelaili ja joi Beerlaota (kuten me). Siel oli myös huikee luola johon kiivettiin ja jossa seikkailtiin. Kuultiin et on mahollisuus vuokrata ”torch” ja heti ekana tuli mieleen semmoi siisti tulijuttu. Mut se olikii vaan otsalamppu. Sanoisin silti et kannoin sitä tyylikkäästi. Luolas oli aika vaikee liikkua mut oli se sen arvosta. Keskel oli joku ikivanha patsaskii.

Blue Lagoon

Luolanainen

Vang Vieng maisemaa 25.12.2013

Ai nii pakko viel mainita VangViengistä että se kylä on tosiaanki suunniteltu partyihmisiä varten –unohtamatta dagen efteriä. Kaikis baareis ja ravintolois oli aineki osittain tuolien sijaan sohvia joilla maata samalla ku mässäs darraruokaa ja joka telkasta tuli Frendejä tai Simpsoneja. Kyllä ne vaan ymmärtää meitä. Olis tosiaan kauemminki viihtyny, mut aikaa oli vaan rajallisesti. Niinpä joulupäivänä tosiaan noustiin taas minibussin kyytiin kohti Luang Prabangia.

Laosin täytyy kyl olla erilaisin maa ja kulttuuri missä oon ikinä käyny. Oli tosiaan noita turistialueita, mutta sit kun autossa matkusti kaupunkien välillä niin näki vilauksia siitä todellisemmasta elämästä. Pieniä, alkukantasia kyliä missä asumukset oli rakennettu ties mistä oljista ja vastaavista. Ihmiset näytti niin köyhiltä, mutta useimmiten myös ihan tyytyväisiltä ja onnellisilta. Vaikka niitten elämä tuskin on mitenkään helppoa. Tosin niiltä puolestaan varmasti puuttuu monet meijän kulttuurin ongelmat. Seittemän aikaan kun tuli pimeetä niin nää kylät hiljeni samalla ja varmaankin vetäyty nukkumaan. Voin kuvitella että ne alotti päivänsä viimestään auringonnousun aikaan. Ai ja ne maisemat. Vuoristoa ja välil pieniä järviä ja peltoja ja  lehmiä siellä sun täällä.  Rakastuin Laosiin heti ensisilmäyksellä sillon matkalla Vientianeen. Myöhemmin vielä enemmän, kun tutustu siihen rentoon elämäntyyliin. Tosin pakko mainita että jos hyvää palvelua toivoo niin Laosin voi unohtaa. Lähes poikkeuksetta työntekijät oli aivan pihalla joka paikassa ja multitasking on täys mahottomuus. Yhtä asiaa tehään aina kerrallaan ja sitä tekee melkeen koko henkilökunta. En tiiä onko siel ees koulutusta lukion jälkeen (high school kuulemma löytyy), vai tyrkätäänkö porukka vaan eri paikkoihin töihin että ”kyllä sä ajan kanssa opit”. Aikaa niillä tosiaan tuntuu olevan. Toisaalta ihan virkistävääki. Paitsi sillon ku oikeesti pitäis saada jotain tehtyä.

Luang Prabang oli hiljattain nimitetty maailman parhaaks kaupungiks jollain mitta-asteikolla. Ehittiin olee siellä vaan kolme yötä kun yks käytettiin Vangviengissä. Ekana iltana oltiin niin väsyneitä et mentiin ajoissa nukkumaan, niinku lähes koko kaupunki. Seuraavana päivänä rauhassa tutustuttii ympäristöön. Siel oli muuten paljon nuoria munkkioppilaita. Se on siis jonkuumoinen munkkikaupunki. (Oikeest mä tiesin näist asioist enemmän aikasemmin mut ehtiny jo unohtaa paljon :o ) Aamusin kuudelta niillä on rituaali jossa ne kiertää tiettyä reittiä ja kerää ruokaa, kuulemma näkemisen arvonen, mutta yllättäen me aina nukuttiin siihen aikaan.

Munkkipoika

Ai nii tuli just mieleen että unohin kertoa jouluyöstä. Siis aaton ja päivän välisestä. Rakkaustarina. Kaikkihan haluaa kuulla semmosen? Etenkii jouluna, siin on jotain taianomaista. Niinku saatte kuulla. Täl on itse asiassa juurensa jo Vientianessa, jossa satuin näkemään tän jätkän ekaa kertaa kun syötiin samassa raflassa ja sit joskus ohimennen vielä. Semmonen pitkä ja ruskeetukkanen. No, se sit sattu tulee kaveriensa kanssa samaan baariin Vangviengissä missä me oltiin O:n kanssa, ja vaikkei siellä viel juteltu nii näin sen taas myöhemmin saman iltana klubilla (johon ilmeisest kylän kaikki bilettäjät pääty). Monien silmäpelailujen jälkeen päädyttiinki juttelee ja opin et se oli Hollannista ja meil oli soul mate –momentti kun todettiin et meil oli molemmil mustache-kellot (ostin semmosen Bangkokista kun jos satutte muistaa nii edellii hävis mysteeriesti Singaporessa sinä yhtenä kohtalokkaana keskiviikkona). Kaikki suju harvinaisen hyvin, kunnes mua tuli jälleen kerran ahistelee yks vanha, kovin känninen saksalainen joka oli koko illan stalkkeroinu mua. Tää mun hollantilainen sit tuli väliin ja ”pelasti” mut… Sillä seurauksella että tää kaksikko jäi kiistelemään tokasta maailmansodasta ja ties mistä koko loppu yöks. Hetken jaksoin odottaa, mutta aika pian oli selvää että olin unohdettu ja korvattu, molempien osalta. Rakkaustarina tuntuki siis kehittyvän näiden kahen välille. Voinko sanoo yllättyneeni? Enpä juurikaan, mun kokemuksella näissä asioissa. Täyty vaan hyväksyy et vanha, lihava, erittäin humalainen saksalaismies on mua kiinnostavampaa seuraa. Eihän se itsetunnolle hyvältä tunnu, mutta… Minkäs teet. Btw tiiän että sitä hollantilaista hävetti kyl jälkeenpäin ja sen kaverit tais aika suoraan sanoo sille mitä mieltä ne oli, plus yks jenkki joka kaveerattiin joka ei voinu ollenkaa käsittää sitä tilannetta. Mua lähinnä nauratti. Oli kyl vähän jäätävää kun tuli ne hollantilaiset taas Luang Prabangissa vastaan. Mulla ei ollu mitään ongelmaa mut täl mun – eiku siis korjaan: sen saksalaisen – jätkäl tuntu olevan vähän vaikeet olot. Et enpä sit nähny sitä enää sen jälkeen. Anyway, tää oli erään hollantilaisen nuorukaisen ja nuoruutensa menettäneen saksalaisen rakkaustarina – ilmeisesti. Taianomaista aikaa tuo joulu tosiaan.

Täs vähän kuvia Luang Prabangista päivällä...

(Sillan toisel puolel oli kiva ravintola jossa O nautti viiniään ja minä suklaa/banaanicreppejä mmm.... :) )

Luang Prabangin yöelämä sit puolestaan.. Oltiin kuultu että ainoo paikka mikä saa olla kahteen asti yöllä auki on paikallinen keilahalli. Yllättäen suunnattiin siis sinne, yhentoista aikaan tuktukilla hämärää metsän vartta ja viimestää perillä epäilytti kun ei siellä ollu muita matkailijoita ollenkaa. Mietittii jo et meit on saatettu kusettaa sillä et se olis joku yleinenkii hengailumesta. Jäätiin kuitenki keilailee kun siellä kerta oltiin ja kaljaaki sai. Kaveerattiin paikallisten keilamiesten kanssa ja hauskaa oli! Joskus sit kahentoista jälkeen sinne alkokii tippuu lisää porukkaa eli enemmän tai vähemmän kännisii backpackereita ja bileet nous astetta korkeemmalle. Päädyttii sinne sit seuraavanaki iltana Utopia-baarista jatkoille, vaikka ei ollu tarkotus. Eipä kyl ollu yllättäen porukan ees vaikee suostutella meit mukaan. Sinä iltan tavattii muiden hienojen tyyppien lisäks yks suomalainen Niko joka oli oikeest hyvä jäbä ja sen kans oli kiva hengata. Kun tosiaan aikasemmin ollaan näitä maatovereitamme, no, suoraan sanottuna vältelty. Vangviengissä tuli yks jätkäporukka baarissa kans vastaan ja vähän kyllä hävetti niitten puolesta. Eivät ehkä täysin olleet tajunneet että coolii bäckpäckeri look’ii ei saavuteta sillä et jätetään kokonaan peseytymättä ja sheivaamatta ja kuljetaan jäätävimmis rytkyis mitä löytyy. No, kukin tyylillään. Mut kierrettiin ne silti kaukaa.

Keilailujen välissä vietettii Luang Prabangis hieno retkipäivä, jonka aikan käytii ratsastaa norsuilla ja ihailemas elämäni upeimpii vesiputouksia (Kuang Si waterfall) ja sit vielä illal yhes luolassa. Jälkimmäisin oli jotenkii tosi special kokemus, kun meijän retkiseurue meni paikalle niin myöhään et kaikki muut turistit oli jo käyny ja lähteny. Meijän piti ylittää järvi et päästiin luolaan johtaville rappusille ja se järvi oli niin hiljanen ja tyyni ja aurinko just laski ja se oli vaan niin tunnelmallinen kokemus että muistaa varmast kauan aikaa. Meijän vene oli semmonen laotyylinen pitkä, kapee ja matala ja siihen mentii peräkanaan istumaan ja vähän vaan jännitti et mitä jos keinahtaa veteen ku yrittää nousta maihin. Se luola oli tietysti pilkkopimee mut taskulamppujen avulla kateltii ympärillemme ja se oli täynnä satoja tai varmaan tuhansia pieniä patsaita. Niitä on kerätty sinne jostain syystä, sori etten nyt osaa kertoa enempää.

Saman päivänä käytii kans kahessa kylässä, toinen oli turisteille suunnattu viskikylä ja toinen köyhä paikallinen, tosin ne hankki rahaa myymällä meijän kaltasille turisteille käsitöitä ym.

Huiveja turistipaikassa

Okei tää poika eikä pyörä ollu myynnissä, mut oli söpö ja siis sieltä paikallisesta kylästä. Huom Angry birds -pyörä!

Laoviskiä ötököiden/käärmeiden kera

Poikien futiskenttä

Sit ku palattii illalla minibussilla luolalta hostellille päin nii voin kertoo et vähän jänskätti ku kuski ajo kovaa pimeel, kapeel, mutkasel ja huonokuntosel tiellä jolla saatto tulla vastaan mitä tahansa tuktukista norsuun. Ajattelin vaan et jos siihen kuolen nii olipahan sentää mahtava viimenen päivä täs maailmas. Mut tässä tätä kirjotan eli selvittiin hengissä ja ehjinä kotia.

Lento kotia Singaporeen oli Vientianesta, ja tehtii O:n kans sit semmonen päätös et oltiin busseista saatu tarpeeks ja bookattiin liput johkii uuteen halpaan laolaiseen lentoyhtiöön. Pakko myöntää et ihan turhaan pelättiin sen tasoa (ja lentokykyä) koska oli ehkä paras lento ja palvelu ikinä! Ilmas oltiin vaan puol tuntia ja silti ne tarjoili meille kolmioleivät (ja oli kans hyvää). Siis mä matkustin Icelandairilla NYCistä Helsinkiin asti eikä ne tarjoillu koko matkalla Mitään (ilmasta) syötävää!  Et propsit laolaisille täs asiassa.

Lentoon lähössä (minä tossa vasurilla)

Loppukevennys: Vientianen hostellissa makailin sängyllä ja mietin että on aika laadukas paikka ja oho kappas, niil on katossa Panasonicin tuuletinki..! .....Eiku heeeetkinen.........

Kuulkaas, mä luulen et meijän reissu oli pääpiirteissään aikalailla siinä. Viimenen yö vietettii Vientianes ja sit lento Singaporeen. Ei kyl ois tahtonu palata, puri tuo travel bug taas kunnolla ja nähtii ja koettiin ja tavattii niin paljon hienoutta. Ihan harvinaisen ihmeellistä kuinka hyvin koko reissu meni: vaan 1 kunnon sadepäivä koko aikana, ei loukkaantumisia, ei mahatauteja, ei varkauksia… Kuin olikii nii hyvä tuuri??

…Se onni kuitenkii loppu lyhyeen ku palattiin kotihostellille. Mut siitä lisää seuraavas kirjotuksessa.