Hamppareita, pannareita ja vähän jotain muutaki ku ruokaa

Kerron teille ruokatarinan. Täytyy ensiks mennä sen alulle, eli Vegasiin viime syyskuussa. Siellä nimittäin söin ekaa kertaa California Whopperin – jättihampurilainen jossa oli pihvin lisäks avokadoa ja pekonia. En itekää ymmärrä miten se maistuki nii mahtavan hyvälle. Pelkäsin etten ikinä löytäis korviketta.

No niin, siirrytään vähän lähemmäs nykypäivää, eli viime viikkoon. Oltiin O:n kanssa tutkimusmatkalla kaupungilla, ja tarkotuksena oli löytää syötävää. Mä sanoin että tarviin kerranki jotain ”oikeeta ruokaa”, ei siis esim. kiinalaista. Päädyttiin johkii food courtiin, jossa sanoin ihan ääneen että Miksei täällä oo mitään ruokaaaa?? Ja siis me oltiin ympäröity kymmenillä eri ruokakojuilla. Mut sillon vaan tuli stoppi vastaan, en pystyny ees kattelee semmossia. Mutta hei mä oon sentää syöny täällä rotten egg puuroa ja vaikka mitä (ja normaalistihan mä en ees syö kananmunaa), että ei voi syyttää ettenkö yrittäis sopeutua. Mut aina vaan ei pysty. O oli onneks ymmärtäväinen ja muistettii et alakerras oli näkyny jonkuulainen pikaruokala. Jep, sieltä löyty Carl’s Jr. tai joku vastaava. Mutta mitä näinkään listalla: Bacon guacamole thick burger!! Ah taivas. Se oli niiiiin hyvää. Melko kallis, mutta joka dollarin arvonen helvetti soikoon. (<- tuli flash backejä meijän luokasta.) Nyt sit täytyy vaan yrittää muistaa miten siihen ravintolaan löys, koska uudelleen on päästävä!!

Joo tää oli vaan niin henkilökohtasesti tärkee tarina että pakko oli saada jakaa. Hyvä hampurilainen voi pelastaa päivän ku päivän. Tästä kaikesta muuten tulee mieleen, kuinka niinä kolmena viikkona ku olin Suomessa Jenkkien ja Singaporen välillä, päädyin boikotoimaan Jkl:n keskustan mäkkäriä. Nimittäin erään baariyön jälkeen kotimatkan varrella rupes hirmusti himottamaan hampparia, joten poikkesin mäkkiin ja totesin että jee, big bacon on saapunut! Otin sen sit take away’na ja mussutin puolet kotona ennenkö simahdin E:n vanhalle sohvalle. Siis itse asiassa en ollu kotona, tai olin siis mun vanhassa kodissa, mikä oli kuitenkii siirtyny eteenpäin luokkakaverille. (Hämmentävä kokemus btw, olla kotona mut ei sit kuitenkaa.) Anyway, aamulla heräsin ja muistin jämäburgerini, ja siinä samalla sit tajusin, että eihän siin koko burgerissa ollu ollenkaa pekonia!!! Ja kun mä nimenomaan halusin, tarvitsin(!) pekonia, ja sen vuoks siihen rahani tuhlasin! Oli kyllä melkoset darraraget, melkein teki mieli viedä se puolikssyöty jämäke sinne mäkkäriin. Vitutti kun huijaavat viattomia yössäkulkijoita, kun kuvittelivat etten mä tajuis kun olin ehkä pikkasen tuiterissa vielä. No tajusin, mutta vasta liian myöhään. Että varotuksen sana vaan kaikille mäkkärin asiakkaille. Etsikää sitä pekonia ennenkö kävelette ovesta ulos.

Jep, pekoni on vakava asia, niinku ruoka yleensäki. Mutta jos nyt rauhottuisin ja kertoisin viime lauantaista. Se oli nimittäin kaiken kaikkiaan hieno päivä. Vaikka alkoki niin, että täyty mennä koululle pakolliseen Kiina-aiheiseen seminaariin. No ei siinä, ajattelin jopa että se vois olla aika mielenkiintonen. Singaporen ministeri puhumassa ja kaikkea. Mä olin melko aikasin paikalla ennen tilaisuuden alkua eikä mun luokkakaverit ollu vielä siellä. Ainekaa ne jotka mä oisin tunnistanu. Siinä sit seisoskelin ja pyörin awkwardina, mutta en liian kauaa kun jo tuli kaikenmoisia professoreita ja muita kyselemään että kuka ja mistä oon ja tulepas tänne haluun esitellä sut tälle ja tälle toisen koulun lehtorille jne. Kunnon julkkiksena taas. Yritin sit vähin äänin siirtyä ruokapöydän ääreen (oli ilmanen lounastarjoilu), ja löyty ne kaveritkii sit vihdoin. Kaikki siis hyvin, kunnnnes luentosalissa selvis että mitäs helvettiä. Ne puhuu vaan kiinaa. Että jeee, elämäni mielenkiintosimmat kolme tuntia oli kuunnella sitä. Enkä kehdannu esim. nukkua (vaikka niin mun vieruskaveri tekiki) kun siellä porukka videokuvas ja räpsi myös musta kuvia. Kuinkakohan vakuuttavalta näytin.. Yritin kyllä laittaa mun ”hmm ihanko totta, mielenkiintoista -pohdintailmeeni” päälle, joka yleensä menee läpi kaikkiin opettajiin sillon kun en tajua/kuuntele mitä nekään selittää. No joka tapauksessa se loppu aikanaan ja mun iloks lounastarjoilu jatku ja niillä oli jälkkäriks jotain suklaakuorrutteisia minituulihattuja! Ahmin niitä sit korvauksena niistä tunneista mitä en saa ikinä takas.

No mut päivä jatku sit niin, että kaks mun luokkakaveria, poika ja tyttö, lähti esittelee mulle Singaporea. Mentii Bugis’iin, joka oli kyl mielenkiintonen paikka – siellä näky vaikka mitä. Kadulla oli taiteilijoita ja kiinalaista oopperanäytelmää ja ennustajia ja niiden papukaijoja (asiakas kysyy jotain ja sit tää lintu valitsee yhen korteista ja antaa sen ennustajalle, joka tulkitsee sen sitten asiakkaalle. Hirmu mielenkiintosta!) ja kauppiaita oli sit joka lähtöön. Käytiin Singaporen suurimmassa kiinalaisessa temppelissä, joka oli kans hieno nähdä. Olin San Franciscon china townissa kuullu niiden rituaaleista, mutta nyt näin sit omin silmin. Fascinating. Sit etittiin kauan tiettyä ravintolaa, mutta oli sen sen arvosta. Kyseessä oli nimittäin Strictly Pancakes, eli pannukakkujaaaa! Mun annoksen nimi oli ”The Druggie”, jossa oli suklaapannukkakkuja, suklaajäätelöä, suklaakastiketta ja suklaahippuja sekä mansikoita. Ah, taivas jälleen. Ja nää mun kaverit oli hirmu ihania, ei vaan siks koska ne tarjos pannarit, vaan koko päivän muutenkii. Mä opetin Liyanille suomea ja se puolestaan opetti mulle singlishiä. Sit viel kierreltii Plaza Singapurassa (kauppakeskus, vaihteeks. Niitä kyl riittää täällä) ja kun Andrewn piti mennä kotia niin minä ja Liyan siirryttii Clarke Quayihin. Ei kyl ollu ihan optimaalisinta iltaseuraa, koska tää tyttö ei ensinnäkää oo ikinä astunu baariin sisälle. Eikä tälläkään kertaa, vaan lähti kans aikasin kotia. Mutta mua ei väsyttäny, varsinkaa koska koko paikka oli yhtä Halloween-maailmaa lähes jenkkimittakaavalla ja oli upeeta kattella koristeita ja ihmisten asuja ja fiilistellä koko juttua. Siinä sit ku kuuntelin livebändiä ja pohdin pitäskö lähteä kotia, nii tuli uusseelantilaisjätkä juttelee. Se oli kauheen mukava ja oli kans liikentees yksin, nii päädyttii sit kiertelee baareja yhessä. Meni kyl luvattoman paljon rahaa, mut oli kyl hauskaa! Tää kiivi oli aika sulonen tapaus ja baarin jälkee istuttii viel joenrannalla ennenkö otin taksin kotia. Se läks seuraavana päivänä takas Uuten Seelantiin. Mut ei se mitään. Oli hauskaa.

Se oli semmonen lauantai, ja nyt ihmettelen mitä tänää tekis kun on vapaapäivä, mutta sadepäivä ja Halloween. Mietittii vähän et vois käydä tsekkaa yhen suklaaravintolan ja sit käydä kasinolla ja leffassa. Ja jotain kivaa keksii sit illaks ;) Hitto kun mun batgirl-asu on Suomessa… Mut huomen pitäs kyl olla jonkuulaises kunnossa kun illalla on eka tankotanssitunti.. Kerron siitä sit jälkeenpäin, että kuin traumaattista oli.

The Druggie <3

Paikallista katutaidetta